Klaukkalan Katuhaukat

Tiedote
15.4.2009
Klaukkalaan on perustettu vanhempien vapaaehtoinen katupartiointiryhmä.
KLAUKKALAN KATUHAUKAT
Klaukkalassa toiminnan on aloittanut vanhempien vapaaehtoinen katupartiointiryhmä. Katuhaukkojen tarkoituksena on omalla toiminnallaan lisätä Klaukkalan keskustan alueen viihtyisyyttä ja turvallisuutta sekä edesauttaa nuorten hyvinvointia.
Klaukkala.fi sivustolla virisi joulun aikaan keskustelua nuorten hyvinvoinnista ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Nettikeskustelujen johdosta joukko asiasta kiinnostuneita vanhempia kokoontui 19.1.2009 ja Katuhaukat-ryhmä perustettiin.
Ensimmäinen virallinen partiointi on koulujen päättymispäivän iltana ja yönä. Tulemme toimimaan yhteistyössä mm. Saapas-ryhmän kanssa.
Katuhaukkojen toiminta on aatteetonta ja yhteistä hyvinvointia edistävää vapaaehtoistyötä johon kaikki halukkaat aikuiset voivat osallistua.
Klaukkala.fi sivusto on lahjoittanut toimintaamme asianmukaiset huomioliivit
Katuhaukka tekstein, sekä avustaa toimintaamme Katuhaukkojen mainoksen/kotisivujen muodossa.
Tämä on ensiarvoisen tärkeää onnistuneelle toiminnallemme.
Näiltä sivuilta voit lukea jatkossa lisää toiminnastamme.
Jos haluat tutustua Katuhaukkojen lyhyeen, mutta mielenkiintoiseen historiaan, voit lukea siitä lisää klaukkala.fi alueportaalin viesteistä.
Syntyhistorian alueportaalista löydät mm. hakusanalla: Katuhaukat
Keväisin terveisin:
Elina Saavalainen,
Katuhaukkojen koordinaattori
Koulujen päättäjäispartio
Katuhaukat partioivat Klaukkalan keskustan alueella lauantaina 30.05.
Aloitimme partioinnin noin klo 20 ja lopetimme puolenyön tienoilla.
Eniten kylällä liikenteessä oli noin 14-17-vuotiaita nuoria.
Nuoria oli keskustassa arviolta vähän reilut sata, eli verrattuna esimerkiksi yritysten yön nuorisomassoihin, todella vähän. (huom. partioimme vain keskustan alueella.)
Koko ilta sujui meidän näkökulmastamme katsoen rauhallisesti.
Nuorista osa nautti alkoholijuomia, mutta emme kohdanneet ketään, joka olisi ollut niin päihtynyt, ettei olisi pystynyt keskustelemaan tai muuten huolehtimaan itsestään.
Toivottavasti Saappaiden ja poliisin tapaamat nuoret ovat olleet myös hyväkuntoisia. Tähän mennessä en ole saanut muilta toimijoilta viestiä mistään katastrofaalisesta tilanteesta illan aikana.
Oli ilo huomata, että iso joukko nuoria odotti meitä saapuvaksi illan aikana tapaamaan heitä!
Sana meidän, siis Katuhaukkojen, olemassaolosta on tavoittanut monta nuorta ja tunsimme olevamme tervetulleita partioimaan.
Nuoret olivat iloisia koulujen päättymisestä ja kertoilivat innokkaasti esimerkiksi päättötodistusten keskiarvojaan meille, onniteltavia siis riitti koko illaksi! Olikin mukavaa päästä kehumaan Klaukkalan nuoria hyvästä koulumenestyksestä.
Hieman kyllä harmitti havainto siitä, että joillekin nuorille, me Katuhaukat olimme ne ensimmäiset aikuiset, joita asia edes kiinnosti… Mihin oli unohtunut omien vanhempien ilo ja ylpeys, sekä onnittelut?
Yleisestikin Klaukkalan keskustassa oli yllättävän rauhallista, ottaen huomioon uskomattoman upean sään. Ravintoloiden edustoilla rupesi olemaan enemmän liikehdintää siinä vaiheessa kun Katuhaukat jo lopettelivat toimintaa illan osalta, puolen yön tienoilla.
Muutamia hieman huomiota herättäviä liikenteellisiä havaintoja teimme kuitenkin illan aikana…
Oli hauska huomata, että liikkuessamme Klaukkalantietä edestakas moni autoilija hiljensi vauhtiaan huomattavasti, liekö syynä ollut se, että ihmettelivät joukkoamme kirkuvan keltaisissa liiveissä, vai mikä?
Positiivista vauhdin hiljeneminen oli kuitenkin, noin yleisen turvallisuuden ja viihtyvyyden kannalta.
Mielenkiintoinen havainto olikin illan aikana se, että asiat joista oli vaaraa tai häiriötä, olivat selvästi täysi-ikäisten, aikuisten aiheuttamia ja liikenteeseen liittyviä, eikä todellakaan nuorison tekemiä asioita.
Kaiken kaikkiaan partiointi kuitenkin sujui erittäin positiivisissa merkeissä ja suurin kiitos siitä kuuluu Klaukkalalaisille nuorille, jotka hyvillä käytöstavoillaan ja kohteliaisuudellaan jaksavat yllättää positiivisesti joka kerta kun kohtaamme.
Jokainen saamamme (ja antamamme) tervehdys, hymy, kädenpuristus ja halaus ovat merkki meille Katuhaukoille siitä, että tekemämme vapaaehtoistyö ei mene hukkaan!
Kesäisin terveisin,
Elina