
27.07.2010 Crusell –viikko päättyy launtainaUudenkaupungin tehtaalla valmistettavaa Fisker Karmaa liikuttaa nelisylinterinen polttomoottori, joka kehittää 260 hevosvoimaa. Sähkömoottorit tuottavat lisäksi 403 hevosvoimaa. Voimaa ja kuuluisuutta Uudellekaupungille antaa myös Bernhard Henrik Crusell (1775 - 1838), tunnetuin suomalainen säveltäjä ennen Sibeliusta.
Crusell-musiikkiviikkoa on vietetty vuodesta 1982 lähtien heinä-elokuun vaihteessa Uudessakaupungissa. Festivaali on kansainvälisestikin tunnettu puupuhaltimille omistettu musiikkitapahtuma. Tämän vuoden Crusell-viikko päättyy launtai-iltana, kun mestarit ja kisällit yhdistävät jälleen osaamisensa ja energiansa wieniläistunnelmissa. Festivaali päättyy näyttävästi Helsingin Kamariorkesterin uuteen tulemiseen Okko Kamun johdolla. Helsingin Kamariorkesteri, joka on säännöllisin, mutta pitkin väliajoin ilmestynyt Suomen musiikkitaivaalle ja kadonnut sieltä, tekee paluun Uudessakaupungissa. Alun perin 50-luvulla perustettu orkesteri on nähty 70- ja 80-luvuilla, mutta sen jälkeen siitä ei ole kuulunut mitään. Nyt orkesteri palaa uudella idealla: siinä yhdistyvät eurooppalaisten huipputason muusikoiden voimat. Huomenna keskiviikkona saadaan kuulla sekä Monica Groopia että viimevuotisen klarinettikilpailun voittanutta Valentin Uryupinia. Keskiviikon konsertti-illan voi aloittaa jo viideltä Vanhassa kirkossa. Esittelystä vastaa Erkki Toivanen, ja tilaisuuden nimi kertonee sisällöstä: "Wien, Wien, warum nur Du allein...?" - Wien Euroopan musiikin keskuksena. Konsertissa Monica Groop tarjoilee liedin taikaa. Groop on kansainvälisen tason huippumuusikko, joka on esiintynyt useissa suurissa oopperataloissa. Konsertissa Groopin pianistina toimii hollantilainen Rudolf Jansen. Crusell-viikko soi tällä kertaa wieniläistunnelmissa. Lisää Crusell-viikon ohjelmasta osoitteessa:
http://www.crusell.fi/
Säveltäjämestari Bernhard Henrik Crusellin suku oli kotoisin Satakunnasta. Bernhard Henrikin isoisä oli Turussa ja Tukholmassa oppinsa saanut kirjansitojamestari Henrik Kruselius, joka asettui asumaan Poriin. Crusellin isä Jakob oli isänsä tavoin kirjansitoja, joka muutti Uuteenkaupunkiin vuonna 1765 saatuaan kisällinpaperit. Ensimmäisen puolison Helena Ylanderin kuoltua lyhyen avioliiton jälkeen Jakob avioitui 1769 Margaretha Messmanin kanssa. Heille syntyi neljä lasta, joista vain Bernhard Henrik eli aikuisikään asti. Crusell syntyi 15. lokakuuta 1775 perheen asuessa Uudenkaupungin Myllykadulla. Jo nelivuotiaana pikku Bernhard-poika kiinnostui musiikista. Useampana iltana vanhemmat löysivät Bernhardin istuvan erään puotiapulaisen asunnon ikkunan ulkopuolella. Asunnosta kuului huilun ääniä. Bernhard oli suunniltaan ihastuksesta kuullessaan sulosävelmiä. Kahdeksanvuotiaana Bernhard Henrik Crusell muutti perheensä kanssa ensin Hämeenlinnaan ja sieltä sitten Nurmijärvelle. Nurmijärvellä perhe aluksi asettui asumaan kirkonkylän Ylöstalon luo, mutta he muuttivat pian Perttulaan. Perttulassa oli naapurina Westerberg-niminen sotilasmuusikko, joka palveli Uudenmaan rykmentin klarinetinsoittajana. Hänen pojastaan, Henrik Westerbergistä, joka oli myös perehtynyt isänsä soittimeen, tuli sattumalta Crusellin ensimmäinen soitonopettaja. Nuori Bernhard pääsi Numlahden kartanonherran Erik Lorentz Armfeltin perheen suosioon. Armfeltin perheen opastuksella Bernhard oppi kirjoittamisen. Bernhard teki sopimuksen, että hän opettaisi Henrikille, Westerbergin pojalle, kirjoitustaidon, jos tämä opettaisi hänet soittamaan klarinettia. Crusell oppi lyhyessä ajassa soittamaan heidän yhteisellä soittimellaan, kaksiläppäisellä klarinetilla. Lisäksi hän oppi puhaltamaan ne laulut, jotka hän osasi ennestään laulaa, ja myös ne kappaleet, mitkä hän oli kuullut kartanonrouva Hedda Sofian soittaneen klaveerilla. Pojan lahjakkuus herätti huomiota. Kartanonherra, luutnantti Armfelt ehdotti hänelle tammikuussa 1788, että hän lähtisi tämän mukana Viaporiin. Bernhard suostui ja hänen kansanvälisen uransa voidaan katsoa alkaneen. Siitä lisää ruotsiksi
http://www.hovkapellet.com/2008/11/05/musik-och-musiker-i-crusells-stockholm/
Helsingin kaupunki on vuodesta 2008 rakentanut Crusellin siltaa, joka valmiina tulee yhdistämään Jätkäsaaren uuden 16 000 asukkaan asuntoalueen Ruoholahteen. Silta oli alun perin tarkoitus avata käyttöön tänä kesänä ennen Crusell-viikkoja, missä mm. Helsingin Kamariorkesteri Okko Kamun johdolla esiintyy. Silta kuitenkin myöhästyy. Eräs syy on tämän vuoden ankara talvi, joka esti valutöitä, toinen syy on Ruoholahden kanavan syvyys 17 metriä sekä se, että peruskallio pyloneiden perustuksille löytyi vasta 25 metrin syvyydestä.(rog) Tältä silta näyttää kuitenkin valmiina:
http://www.tekla.com/fi/model-comp/PublishingImages/Crusellin_silta_1.jpg
[ Svenskspråkiga i Nurmijärvi 27.07.2010 ]
[ Takaisin ]